Suomalaista osaamista

Oy Kohiwood Ltd on vuonna 1987 perustettu perheyritys, joka on hiljalleen kehittynyt yhdeksi euroopan suurimmista toimijaksi alallamme. Vuonna 1987 aloitimme liiketoimintamme, keskittyen sahatavaran valmistamiseen ja myyntiin. Vuonna 1991 aloitimme jatkojalostamisen ja aloitimme liimalevyn valmistamisen kolmessa tehtaassa. Vuonna 2007 laajensimme toimintaamme ja siirsimme tuotantomme nykyisiin tiloihin Tukkitielle. Vuonna 2010 teimme strategian muutoksen ja keskityimme ydinosaamiseemme.  Tänäpäivänä  puunjalostuksen vahva osaaja, olemme erikoistunut massiivisen liimalevyn ja huonekalu- sekä sahatavarakomponenttien tuotantoon.

 

 


Liiketoimintamme ydinajatus on laadukas ja kestävään tuotantoon perustuva ketju metsästä asiakkaalle asti.
Tuotantomme kaikkia osa-alueita ohjaa laatujärjestelmä, joka on laadittu ISO 9001:2015-standardin mukaisesti.


Yksilöllinen palvelu laadun perusta


Kehitämme jatkuvasti tuotteitamme ja niiden jalostusastetta.
LamBoard-tuotemerkkimme tuo markkinoille kasvavan osuuden kotinikkareille suunnattuja liimalevytuotteita.

Kohiwoodin pääkonttori ja tuotantolaitokset sijaitsevat Soinissa, Etelä-Pohjanmaalla.
Yrityksellämme on lisäksi markkinointiin ja paikallisjakeluun keskittynyt tytäryhtiö LamBoard Europe Ltd Englannissa.

Investoimme
tulevaisuuteen 

 

 

Investoimme vuonna 2016 uuteen Mühlbeckin kanavakuivaamoon. Kuivaamo käynnistettiin elokuussa 2016.  Uudistus mahdollistaa entistä paremman laadun takaamisen sahatavarakomponentteihimme.



 

Kanavakuivaamon valmistuminen